Pohjustuksen pohjustusta

Mieli on askarrellut pidempään kuinka avaisin tätä asiaa, koska aihealue on yllättävää kyllä laajempi kuin kaiken kiteyttävä sana hiukset, hair, hår, haar, cheveux ja jne. Saattaa olla, että teksti menee todella asiapainotteiseksi mutta mutta tutkiminen on välillä vakavaa, välillä. "Raskaan" mietinnän jälkeen päätin aloittaa kirjoittamisen niiden tyypillisimmistä fysikaalisista ominaisuuksista ja eri hiustyypeistä ja nämä asia tulevat jakautumaan useampaan blogikirjoitukseen. Suuren osan tekstistä kirjoitan itse tutkimistani ja oppimistani asioista mutta tarkistelen myös faktojani useasta eri paikasta (Google Scholar on yksi viisasten lähde ks. linkkilista). Mikäli lainaan tekstiä tai kuvia niin tottahan toki laitan lähteeni myös esiin. Yritän pitää asiat melko yksinkertaisina mutta aloitan blogin puhtaasti perustiedolla hiuksista.

Miksi minulla on englanninkielisiä sanoja tekstin mukana? Palaan tähän asiaan myöhemmissä blogikirjoituksissa.

Hiuksen anatomiaa ennen hiustyyppejä ja hiuslaatuja

Vaikka hiuksen rakenne tuntuu melko yksinkertaiselta niin todellisuudessa sen rakenne on hyvin monimutkainen ja sen biologiaa ei tunneta lähellekään täydellisesti (esim. edelleenkään ei täysin tiedetä miksi hius muuttuu valkoiseksi ikääntyessämme). Toinen mielenkiintoinen fakta on se, että hiukset ovat ainoa osa meissä, jonka poistosta ei tule arpea ja ne uusiutuvat (unohdetaan tuo kaljuuntuminen hetkeksi, jonka syytä ei myöskään aina tiedetä tarkasti...on tämä ihmisen fysiologia sitten ihmeellinen). Mutta takaisin hiuksen anatomiaan ja sen rakenteeseen. Pengoin internetin ihmeellistä kuvapankkia ja valitsin seuraavan kuvan näyttämään sen (pst. älkää klikkailko edes näitä minun lähdelinkkejä ilman, että tiedätte viruksentorjunnan olevan kunnossa):

Lähde: (http://searchpp.com/hair-follicle-diagram/www.hairbiology.com*images*hair-follicle-bulb-01.jpg/www.hairbiology.com*hairfollicle*hairgrowthcycle.shtml/ )

hair-follicle-bulb-01.jpg

Tästä rakenteesta yksinkertaistan ihon ulkopuolella näkyvän hiuksen/karvan rakenteen. Se sisältää seuraavat osat:

- Hiuksen pintakerros eli kutikula (cuticula/cuticle). Tämä kerros (tai no kerroksia on oikeastaan 6-10) muodostuu lähes kokonaan keratiinista. Suomukerroksen tehtävänä on suojata hiuksen rakennetta. Hiuksen rakenteen turpoaminen saa suomut nousemaan osittain hiuksen varresta ulospäin ja tällöin hiuksen sisempi rakenne jää alttiimmaksi vaurioille. Hiuksen rakennetta voidaan turvottaa kemiallisesti mutta myös ympäristön olosuhteet voivat vaikuttaa tähän. Todistettavin ilmiö tästä on, kun hieman taipuisat tai huokoiset hiukset joutuvat kosketuksiin ulkoilman kosteuden kanssa niin hiukset alkavat takkuuntumaan tai pörrööntymään, kun tulet tämän jälkeen sisälle, hiukset hankautuvat toisiaan vasten ja menevät takkuun tai alkavat pörrööntymään. Sileästi, hiuksen vartta vasten lepäävät hiussuomut heijastavat valoa paremmin kuin hieman kohollaan olevat hiussuomut.

- Kuitukerros eli korteksi (cortex). Tämä kerros vastaa todella monesta hiuksen fysikaalisesta ominaisuudesta. Se määrittelee sen kuinka vahva hius on ja kuinka paksu hius hiuksen rakenne on. Korteksi sisältää myös hiuksen ominaisvärin määrittelevät pigmentit, helpommin hiuksesta poistettavan eumelaniinin (muodostaa hiusten tumman värin) ja hiuksesta aina sen vaalennusvärjäysten tai valkaisujen jälkeen esiin tulevan lämpimän värin feomelaniinin (tämä määrittelee hiuksen vivahteen ja on ns. "punapigmentti", joka vaalenee kellertäväksi). Nyt kannattaakin muistaa, aina, kun hiuksia värjätään ns. hapeteväreillä tai valkaistaan tai rakennekäsitellään (eli toisin sanoen käsitellään permisaineella tai kesto- tai kevytväreillä) niin näillä käsittelyillä vaikutetaan pääasiallisesti tähän hiuksen rakenteen osaan. Tästä onkin loogista vetää päätelmä, että mitä enemmän hiuksia käsitellään sitä enemmän hiuksen rakenne "löystyy", sieltä poistuu hiuksen vahvuuteen vaikuttavia aineksia ja rakenne ei enää palaa entiselleen, jolloin myös hiuksen suomukerros jää osittain irti hiuksen varresta ja hiuksen sisäinen rakenne jää suojaamattomaksi.

- Ydin eli medulla. Joissakin hiuslaaduissa ei hiuspohjan ulkopuolisessa rakenteessa ole lainkaan ydintä. Ytimen tehtävästä ei ole vielä täysin selvyyttä mutta hiuksen rakenteeseen se vaikuttaa jonkin verran sekä joihinkin hiuksiin tehtävien kemiallisten käsittelyiden lopputuloksiin. Hiukset, joissa ei ole ydintä, ovat usein erittäin veltot, niihin ei saa muodostettua kiharaa ja usein pinnan rakenne on myös hyvin tiivis. 

Tässä pientä aloituskirjoittelua hiuksen anatomiasta, voi hyvinkin olla, että välillä palailen täydentämään/ muokkaamaan tekstiäni mikäli koen, että siihen on tarvetta.

Korvan taakse sanat kannattaa laittaa nyt sanat  #rakennepaikkaus, #kalvonmuodostus, #värinhaalistuminen, #huonokuntoisethiukset #lasimaisethiukset #rasvoittuvathiukset #hair #hiukset

Terveisin

hschik...jpg